Naamakirjassa luotu tarina ”Heinän niittoa”

 

Tätä ovat kaikki naamakirjan kaverit olleet spontaanisti mukana kirjoittamassa. Lause per henkilö.

 

Heinäkuun 2 päivä. Aurinko paistoi ja räkätti räkätti kuusessa heinäsaran kulmassa ja ihmetteli, milloin oikein meinaavat kyntää tuon pellon jotta saisi meheviä matoja poikasilleen syötäväksi. Seuraavan päivän aamuna pellolle ilmaantui hevonen, niittokone perässään ja heinä alkoi kaatumaan. Kas kummaa pähkäili räkätti missäs kaikki madot ovat edellisenä kesänähän niitä oli, että hevosta oikein livetti, ei kai naapurikylän harakat ole ehtineet ennen minua, katsonpa tarkemmin tuosta viereisestä puusta. Mutta ennenkuin rastas edes ehti siivilleen nousta, syöksyi haukka ja nappasi räkättiä niskasta ja tästäkös sitten alkoikin kauhea räkätys ja tappelu joka päättyi räkätin liukkaaseen poistumiseen hevosen längelle istumaan. Haukka ei uskaltanut seurata perästä, koska oli kohdannut niittäjän aiemmin vieläkin kohtaamisesta muistutti kuhmu päälaella. Mutta omapa oli haukan tyhmyys, mitäpä oli mennyt syöksymään hevosen häntää kohden joka näytti kaukaa katsottuna aivan töyhdöltä mutta juuri kun haukka teki syöksyn häntään, löi hevonen hännällään haukkaa niin lujaa että sai syöksykierteen ja romahti kivikkoon pää edellä.  Pihakoivuun, ihan terassin luo oli räkättipariskunta tehnyt pesän ja kun ulos uskaltautui, tulivat vetelät naamalle ja varsinkin Lilli (kissa) oli pommituksen kohde. Niinpä haukka kaarsi kohti kirkasta taivasta ja räkätti jäi tähyilemään ruokaa poikasilleen. Niittäjä jatkoi arkista työtään mistään tietämättä, kunnes niittokoneen terä iskeytyi heinikossa lymyilevään möykkyyn, joka ei kuitenkaan ollut kivi, sillä terä jämähti jumiin ja kytkin alkoi luistaa :) No, mutta mikä venkele se nyt olikaan, eihän hevosessa ole kytkintä. Isäntä se vain nosti kytkimen ja lähti Monosen kaupalle ostamaan kaljaa koko viikoksi ajatellen, että syntyy mehevä juttu, luulivat naapurit, jotka ei tienneet, että Jallulta saa vain pilsneriä ykkösenä, niin ja kotikaljaa. Niine hyvineen isäntä lähti takaisin niittokoneen ja hevosen luo. Hevonenpa oli sillä aikaa syönyt suurimman osan kaurasta ja isäntä paukautti hattunsa tantereeseen sanoen "MEETVURSTI, ÄRRRKELE" ! heppa säikähti, eihän kaura ollut edes valmista, nythän on vasta heinä-aika, sehän oli vain ns. tuorerehua hänelle, tosin mahassa möyri ilkeästi ja räkätti räkätti läheisessä puussa. Haukka kierteli taivaalla. – ”Antaskohan sille keskenkäynyttä kauraa”, mietti polle. Isäntä raapi korvallistaan ja mietti että miten tästä nyt oikein selvitään kun hevonenkin päästelee mahtavia kauran katkuisia pieruja ja hirnuu kuin olisi huomannut tamman mutta niinhän se olikin, nimittäin sarkaa pitkin lontusteli naapurin neli-vuotias vireä tamma joka oli karannut aitauksestaan kun oli kuullut oriin mahtavat pierut joita oli luullut komean orin kutsumahirnumisiksi, hiukan erilaisina ne olivat kaikuneetkin harjanteitten välissä, mutte sekös vaan houkutteli enemmän tammaa katsastamaan millainen ori se tuonlaista äänensävyä käyttää, lontusteltuaan noin 50 metrinpäähän oriista, tamma höristi korviaan ja kuuli Korhosten aitauksesta vielä mahtavamman täräyksen. Siitäkös se innostui ja alkoi ravata ympäriinsä sarkaa pitkin niin että multapaakut lensivät korkealle ilmaan ja mäjähtelivät maahan äänekkäästi. Ori katseli kummastuneena tamman laukkaamista pellolla ja pudisteli päätään ja hörhätteli että kyllä ne nuo nykyajan tammat. Räkätti tajusi tilanteensa koittaneen, se syöksyi kiireellä tamman myllertämälle pellolle ja kahmi komioita kastematoja poikasilleen, sillä välin kun isäntä kauhuissaan katseli heinäpellon pilaantumista. Siihen sitten lentää tohautti lokkikin näykkimään matoja mutta siitäkös räkätti kimpaantui aivan vimmatusti "Ja minun matojanihan et popsi", tuumasi rastas ja latasi lokkia kohden ja niin siinä kävi kuin EU:ssa, Saksakin alkaa katumaan jo kauppojaan, kun joutuikin maksumieheksi. Isäntä kävi haulikon ja arveli, että eiköhän nuo kohta alkane hiljenemään ja tähtäsi tussarillaan jonnekin sinnepäin, mistä pahin metakka kuului. Isäntä oli oikein kuulu huononäköisyydestään, sillä eihän hän erottanut edes hevosen etu tai takapäätä toisistaan, täten längetkin olivat milloin missäkin päässä mutta se ei menoa haitannut sillä isäntä ajoi hevosta siihen suuntaan mihin se halusi kulloinkin mennä…

 //Paavo