Tarinaa, koottu teos:

Eräänä syysiltana vuonna 1970, usva leijjui hiilimiilukankaalla kun Paavo pärsyytteli suustaan hevosenlihan haikuja, olipa ollut niin hyvää palvattu polle, sama otus, joka oli vielä viikko sitten ollut pottupellolla auran edessä, kunnes oli loukannut naapurin emäntää kusaisemalla emännän uusille krokotiilinnahka saappaille ja se aiheutti saaterinmoisen äläkän, jolloin Paavo tulistui ja tempaisi tussarin kammarista päästäen pollesta ilimat pihalle, mutta Paavolla ei mennyt sormi suuhun, vaan korvaan, josta sitten silmän kautta lipsahti naapurin emännän liipasimelle ja pian oli polle hengetönnä pihalla. No, Paavo kasasi lihat ja vei savustamoon. Saatuaan lihat kotiin, alkoi märsyämään niitä. Kylläisenä sitten nopsasti hypähti Super Sportin selkään ja suuntasi kohti Hiilimiilu kangasta jossa usva leijui edelleenkin, minnekäs se sieltä. Pärsyytellessään Paavo tuumi, katos pahulaista, onpas se pukannut mopon eturenkaaseen julumetun suuren patin, mitenkähän olisi jos tuohon puukolla tökkäisin, pähkäili Paavo ja vetäisi tupesta Marttiini leukun, hivellen sillä hellävaroen renkaassa mollottavaa pattia mutta ei raskinut kuitenkaan laskea ilmoja pihalle patista vaan jatkoi pärsyyttelyä Hiilimiilu kankaalla jossa usva leijui vieläkin. Vai oliko se sittenkään usvaa, ettei vaan olisi pollesta päästetty ilma joka oli ollut tavallista sakeampaa. No jaa, ei ollutkaan pollen ilmaa vaan naapurin ikkunasta tulevaa käryä, sillä naapurin emäntä oli juuri ottanut uunista vastapaistetun, aivan pilalle kärventyneen, mustuneen ja savuavan köntin josta arvatenkin olisi pitänyt tulla maailman maukkain paisti mutta kun se pollen perkule kusi niille uusille saappaille niin kaikki meni läskiksi ja liha unohtui taiston tiimellyksessä uuniin päiväksi. Mutta olipa onni onnettomuudessa, että läskiä tuli näin sopivasti pikkulinnuille syötäväksi, muuten olisi tintit jääneet ilman ruokaa talvella. Mutta ei hätiä mitiä kun uusi satsi uuniin ja yht´äkkiä Paavolla pasahti vinttikamarissa, että lähempä pärsyyttelemään tuonne Hiilimiilukankaalle tuntskalla, josko näkyisi Koppeloita joita voisi sumun tiimoilla päästä katselemaan lähempää, sillä eihän Paavo metsämiehiä ollut vaikka vaaniminen oli verissä. Miiluille saavuttuaan huomasi Paavo tapahtuneen kauheita, sillä kangas oli kuoppia täynnä ja yhtäkkiä kuului jostain kaukaa , poff, poff, taivaalta kuului viheltävä ääni ja siinä samassa uusi asteroiti vai mikä se lie, posahti taivaalta alas ja lennätti jumalattoman kasan hiekkaa Harsmäin kupeeseen ja siitä tällistä on vieläkin muistomerkkinä Tiilikanjoen kanjoni joka luikertelee asteroidikuopan kautta, parhaiten näkyy asteroidin jäljet vieretyspaikan kohdalla. Kaikista kummallisinta on se että vesi juoksee ylävirtaan juuri tällä kohdalla. Ilmankos siinä onkin helppoa juosta ylämäkeen! tuumaili Paavo Metsoja bongaillessaan.